Markkinointiviestinnän ammattilainen ja yrittäjä. Näkemyksellinen ja tehokas yhteistyökumppani.

Hanna
Heinonen

INFO

Olen Oululaislähtöinen, Tampereella jo 10 vuotta vaikuttanut valokuvaaja ja yrittäjä markkinointiviestinnän parissa. Harrastuksena valokuvaus on alkanut jo 90-luvun puolivälistä. Sivutoimiseksi yrittämiseksi se muuttui kesällä 2016 ja yrittäjän aikaisella taipaleella onkin pääosassa olleet niin urheilu, tapahtumat, häät kuin lemmikitkin. 

“Jos et voi peittää sitä – korosta sitä”. Tämän sanonnan myötä toiminta menee nykyään hevoset ja koirat edellä, jotka ovat olleet kuvieni päätähtinä jo yli 20 vuoden ajan. Rakastan tarinoiden tuomista esille niin videoissa kuin valokuvissakin ja siksi tyyli edustaa dokkumentaarista – tai nykyaikaisesti “lifestyle-kuvausta”. Yksittäisten eläinten ja omistajiensa välisten tunteiden taltioimisen lisäksi kuvaan vankalla kokemuksella myös urheilutapahtumien uutiskuvat medialle sekä lifestyle-tyyliset kuvat brändisi markkinoinnin tueksi.

Kuvaan aina pääosin vallitsevalla valolla ja vahvuuteni valokuvaajana on taltioida myös pienet yksityiskohdat ja nopeastikin muuttuvat hetket kuvamuistoiksi haastavammissakin olosuhteissa. Teen edelleen myös tapahtuma-, juhla- ja hääkuvauksia. Kysy tarjous!

Hevoset ja koirat

Koiria perheessämme on ollut lauma jo noin 30 vuoden ajan. Tulen toimeen myös suurten ja “haastavampien” rotujen kanssa, joten kuvaan mielelläni kaikenlaisia koiria karvoihin katsomatta ja yksilöllisesti kohdellen.

Hevosten puolesta taustaa minulla on vuodesta 1994 ratsastuskoulutuntien ja -leirien kautta alan töihin sekä opintojen pariin. Hevosia olen omistanut kaksi, joilla molemmilla treenasin ja kilpailin aktiivisesti esteratsastuksessa. Lisäksi olen ratsastanut noina aikoina paljon erilaisia hevosia ensisijaisena kiinnostuksena nuorten hevosten kouluttaminen. 

Kuvaajana suurin yhteistyökumppanini on ollut Suomen Ratsastajainliitto vuodesta 2014 lähtien. Yksi ikimuistoisimmista kuvauskeikoista tämän myötä on ollut Göteborgissa ratsastuksen EM-kilpailut 2017, jossa olin 9 päivän ajan Suomen maajoukkueen mukana tiimin virallisena valokuvaajana. 

 
”Heinonen on menestynyt tehtävässään kiitettävästi myös vaativissa olosuhteissa. Hän on kuvaajana loistava – kunnianhimoinen, monipuolinen, näkemyksellinen ja taitava. Hän pystyy työskentelemään nopeasti ja tehokkaasti paineen alla. Heinosella on hieno turnauskestävyys, mikä on käynyt ilmi mm. suurtapahtumien tallentamisessa kuvina aamusta iltaan. Heinonen työskentelee kiitettävän itsenäisesti, vastuullisesti ja oma-aloitteisesti.”
S. Holma
Viestintäpäällikkö, SRL

Yhteydenotto

Hanna Heinonen
tmi Hanna M Heinonen
Y-tunnus: 2772942-4

hello(a)hannaheinonen.com
www.hannaheinonen.com

2020 © Hanna Heinonen | All Rights Reserved.